Haku
  Tulosta  Lähetä kaverille

Uutiset

Sulje
Sulje
Sulje

Oikein hyvää alkavaa kesää!

Pohjois-Suomen Erämessut 19.-22.5. 2011

Kesäkuu 2010

 

Pohjois-Suomen Erämessut Oulussa ovat jälleen ensi vuonna.  Viime vuoden toukokuussa onnistuimme yhdessä tekemään erittäin tasokkaat ja asiakasystävälliset messut, jotka edistävät teemojen mukaisesti alan kehitystä, yritysten markkinointia ja asiakkaiden tietämystä alasta.

 

Järjestyksessä kahdeksannet Pohjois-Suomen Erämessut täyttivät ja jopa ylittivät odotuksemme. Mukana olivat alan parhaat yritykset ja asiantuntijat. Osastot olivat mielenkiintoisia ja messukävijä kohtasi asiantuntijan. Messuilla kävi 47 700 ihmistä. Näytteilleasettajia ja yhteistyökumppaneita oli yhteensä yli 600. Erämessut ovat kansainväliset ja näytteilleasettajia sekä messukävijöitä tulee myös ulkomailta. Olemme saaneet erittäin hyvää palautetta sekä näytteilleasettajilta että yleisöltä. Onnistunut tapahtuma on tehty yhteistyössä ja kiitos kuuluu myös teille arvoisa näytteilleasettaja.

 

Yhdeksännet Pohjois-Suomen Erämessut 19.- 22.5. 2011

 

Olemme valmistautuneet vuoden ajan uuteen tapahtumaan. Uudistettu messualue oli testissä viime vuonna, joka osoittautui toimivaksi. Kestävä piha tuo ulkoalueille turvallisen toiminnan ja viheralueet luovat tunnelmaa. Tämä kokonaisuus sekä tilava Ouluhalli ovat antaneet suunnittelullemme hyvän lähtökohdan. Olemme suunnitelleet alueen uudelleen. Aktiivihallin sijoitamme hallitsevasti kivetyn alueen oikeaan reunaan. Näin Ouluhalli ja Aktiivihalli muodostavat parin, joiden väliin on hyvä sijoittaa kaikki muut osastot. Odotamme vihjeitänne ja teemme tarkistuksia suunnitelmaan. Pohjois-Suomen paras messupaikka on nyt entistäkin parempi.

Itse olemme valmistautuneet kehittämällä toimintatapojamme ja trimmaamalla toimintaamme palvelemaan Teitä hyvin. Tulemme tekemään kaikkemme, jotta Pohjois-Suomen Erämessut ovat jälleen parhaat mahdolliset.

 

Arvoisa lukija!

 

Toivomme Teidän osallistuvan näytteilleasettajana tai yhteistyökumppanina seuraaville Pohjois-Suomen Erämessuille! Tarjoamme Teille mahdollisuuden tavata 50000 tavoiteasiakasta. Palauttakaa nettisivuilta löytyvä ilmoittautumis-lomake ja ilmoittautukaa messujen näytteilleasettajaksi tai yhteistyö-kumppaniksi. Nettisivuilta löydät messukartat, osallistumisehdot ja muuta tietoa messuista.

 

Menestyksellistä kesää!

 

Pohjois-Suomen Erämessut

Pentti Uusi-Illikainen                                       Pentti Kaukonen

 



Julkaistu: 10.06.2009 14:38

Kommentit (0)



Kirjaudu | Powered by: Online Product Family